Viimeinen Testamentti

Done ...and DONE!

-Samatha Jones

Kävelin viimeisen päivän Hongkongin pääsaaren rantaa ja pohdin neljän ja puolen kuukauden aikana koettua.

Haluni lähteä vaihto-oppilaaksi oli halu vielä kerran olla palkkatyöstä vapaa ennen kuin keski-ikä astuu pälvikaljuineen elämääni. Tämä ulkomailla vietetty  vaihto on summattavissa lukuisiksi pieniksi havainnoiksi, joista seuraavassa summittainen lista. Todellisuudessahan tajuamisten ja älyväläysten helminauha on huomattavasti sekavampi, sattumanvaraisempi ja postmodernimpi, mutta koska asumme persusuomessa niin asioita on hyvä yksinkertaistaa listamuotoon. Pahoittelen, etten lukutaidottomille jaksa vääntää tästä visualisaatiota.

Havainto yksi

Opiskeleminen on vitun paljon turhauttavampaa ja työläämpää kuin työnteko! Tuli mieleen vuodet friikkuna jolloin jatkuvasti oli ahdistunut, kun ei tehnyt töitä. Suomalaisessa kuukausipalkkaisessa työmaailmassa on se hyvä puoli, että sinulla on oikeus tehdä vain 8h päivässä töitä. Samaa oikeutta ei ole opiskelijalla.

Ja onko mitään turhempaa kuin kirjoittaa tekstejä, jota ei ole tarkoitettukaan julkaistavaksi. Ja saatanasti vielä joutuu näkemään vaivaa niiden esseiden kanssa.

Havainto kaksi

On hyvä keskittyä elämässä niihin asioihin, joissa on hyvä. Ja miettiä, miten niitä puolia itsessään voisi vielä enemmän käyttää hyväksi.

Havainto kolme

Tee-laaduista puhujat eivät ehkä ole täysin turhia runkkareita, ehkä.

Havainto neljä

Maailmassa on todellakin vähintään tsiljoona tapaa viettää elämä eikä niistä yksikään ole toistaan oikeampi. Suomessa on yllättävän paljon ihmisiä, jotka uskovat, että asiat pitää tehdä tietyllä tavalla. Pyrin poistamaan elämästäni kaikki ihmiset, jotka etsivät elämälleen tarkoitusta oman elämäntapansa parempana pitämisen kautta.

Havainto viisi

2010-luvulla 35-v Antilla oli enemmän yhteistä 20-v hongkongilaisten kanssa, kuin 2000-luvulla 22-v Antilla 20-v pietarilaisten kanssa. En ymmärrä mistä se johtuu. Molemmissa kulttuureissa ihmiset elävät pitkään vanhempiensa luona. Molemmissa on tiukka sosiaalinen kontrolli. Mutta onko se sitten se kapitalismi, joka yhdistää.

Havainto kuusi

Hongkongissa heräsin siihen tajuamiseen, että nykykapitalismi on esteettisesti todella rumaa. Äkkivilkaisulla kaikki se vilkkuva pieni muovitavaramaailma oli kiehtovaa, mutta kun otti säläkokonaisuudesta yhden objektin käteensä, tajusi sen rumuuden. Niin paljon kuin esimerkiksi nauroin kojulle, jossa oli myynnissä pieniä vaaleanpunaisia vilkkuvia muovikirahveja. Olin aivan innoissani ostamassa sellaista. Kun otin yhden käteen, tajusin, että se ei ollutkaan ihanaa kitschiä vaan vain todella ruma muoviasia. Sama on rakentamisen kanssa. Hongkong on hyvä esimerkki siitä, mitä tänä päivänä tapahtuu, jos valtion rakentaminen on minimissään ja yksityinen raha saa päättää kaupungin arkkitehtuurisen ilmeen.

Tuleeko kenelläkään mieleen yhtään arkkitehtuurillisesti merkittävää yritysrakennusta 2000-luvun Suomesta? Itäkeskuksen laajennus? ABC-asemat? Tässä kilpailussa Helsingin musiikkitalo voittaa mennen tullen. Kapitalismi on tullut esteettisesti tiensä päähän. Kapitalismin estetiikka on massassa: sata vilkkuvaa vaaleanpunaista muovikirahvia naurattaa, mutta yksilö on ruma.

Havainto seitsemän

On organisoitava kansainvälinen vallankumous kapitalistisen rumuuden poistamiseksi maailmasta!

Havainto kahdeksan

Ulkona paistaa aurinko, jospa lähtisin kääntämään kasvimaan.

Tämä blogi loppui tähän.

Tui tui,

Antti

Pään sisäisestä draamasta ja koreamuodista.

Olen täällä ulkomailla ollessani tajunnut, että sielussani on kasvanut kaksi hyvin vastakkaista persoonallisuutta joiden elämää olen ruvennut käsikirjoittamaan. Heidän reaktioitaan pohtimalla pystyn sekä nauramaan kulttuurilleni että käsitteistämään ulkopuolista maailmaa.

Vielä tällä hetkellä hahmot ovat ehkä enemmän sivupersooniani kuin varsinaisia draaman henkilöitä.

Toinen heistä on ihan tavallinen haja-asutusalueella asuva suomalainen persu, joka usein ääneen ihmettelee nykymaailman menoa. Hänen lempisanontansa on: Jos isovanhemmat olisivat eläneet näin, nyt puhuisimme venäjää.

Toinen sen sijaan on ihan tavallinen teennäistä elämää elävä punavuorelainen muotibloggaaja. Muutettuaan Helsinkiin hän aloitti bloggaamisen peitelläkseen huonoa itsetuntoaan. Tämä näkyy blogin tasapuolisena tylsyytenä, joka on johtanut siihen, että hänen blogistaan on tullut Suomessa hyvin suosittu.

Tänään olen antanut sisäiselle muotibloggaajalleni puheenvuoron. Olen kuitenkin editoinut hänen tekstistään hiukan roisimman.

hallyuHallyuHAllyuHALlyuHALLyuHALLYuHALLYU

Muoti ei tunne rajoja. Muoti on aina ylittänyt rajoja yhtä vauhdikkaasti kuin sukupuolitaudit. Hivin jälkeen suurin kansainvälinen yllättäjä on ollut Korea. Korealaisuuden aalto -käsite otettiin käyttöön pekingiläisessä lehtimaailmassa vuonna 1999. Korealaisuus löi itsensä läpi ensin juuri nuorisokulttuurin puolella. K-pop musiikki on jo valloittanut koko Aasian. Suurin uusi aluevalloitus on Etelä-Amerikka, jossa K-popin suosi on hurjassa kasvussa.

Mitä nuoriso edellä sitä huippumuoti perässä. Yksi ensimmäisistä länkkärimaissa breikanneista korealaisista muotisuunnittelijoista on Lie Sang Bong. Hänen 2002 kokoelmansa puhututti Pariisin Muotiviikoilla. Muun muassa Lady Gaga käyttää hänen vaatteitaan.

Korealainen muotiteollisuus ei kuitenkaan ole vain muotiviikkohifistelyä. Liikkeellä on myös paljon mahtavia nuoria tekijöitä joiden kohtuuhintaisia tuotteita pystyy kuka tahansa tilaamaan äänternetsin ihmeellisen maailman ansiosta jopa routaisille rajoille.

Uusimpana tulokkaana on pakko mainita 2010 aloitettu Margarin Fingers, joka lähti liikkeelle suunnittelija Ju Hyeon Leen ja erään floristin yhteisestä taideprojektista.

Korealaiset suunnittelijat ovat nimenomaan tunnettuja hienoista ja viimeistellyistä yksityiskohdista, jotka usein yhdistyvät rankan graafisiin leikkauksiin. Koreamuodin erottaa muusta aasialaisesta suunnittelusta sen vähemmän traditionaalisista yhdistelmistä. Sitä pidetään usein länsimaisen ja aasialaisen suunnittelukulttuurin parhaat palat yhdistävänä timanttina.

Hyviä nimiä guugeliseerata – edellisten lisäksi – on Human potential, Goen Jr, Steve J. & Yoni P., Kye, Low Classic ja CY. Choi.

Koska kesä saa ja lämpötila nousee, olen aloittanut hullun viuhkojen ostamisrumban. Ainakin parikymmentä viuhkaa on saatava ennen kuin Suomeen tulen. Täällä viuhkoja myydään kaikkialla. Kaikki muotitalot ja museotkin ovat suunnitteluttaneet itselleen omat viuhkat. Miksi ei kukaan Suomessa suunnittele viuhkoja? Minä vain kysyn, minä ja sotiemme veteraanit. Ei saatana, nyt meni haja-asutusaluepersun puolelle. Lopetamme tältä illalta ja käperryn jokaisen persoonani voimin nukkumaan.

Tao tao,