Aikkauheeta elämä alkaa asettumaan uomiinsa. Mitä ne uomat sitten ovat, en voi vielä tietää.
Olen päätynyt siihen, että opiskelen paikallista kieltä virallisen kiinan sijaan. Haluan osata tingata torilla.
Olen ollut hirveän aktiivinen ja suorittanut viimeisen viikon aikana hirvittävän määrän yliopistobyrokratiaa.
Näin kolmen maan yliopistobyrokratian läpikäyneenä on pakko sanoa, että mikä vittu yliopistoilla on? Niiden organisaatioissa on jotain pahasti pilalla. Konnotaatiot Kafkan Linnaan ovat pelottavan realistiset.
Miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään? Miksi tämä paperi, miksi nämä allekirjoitukset? Miksi odottaminen, jonoissa seisominen ja ennen kaikkea miksi aivan järjettömät hatusta temmatut AUKI 13.34-14.03, mutta vain lunaarisen kuunkierron kasvavavina parittomina keskiviikkoina -aukiolo/vastaanottoajat? Ja ennen kaikkea, miksi kaikesta tästä puhutaan, niin kuin sen pitäisi olla juuri näin? Aivan kuin helvetin portit aukeaisivat, jos tämän kaiken järjettömyyden vain jättäisi tekemättä.
Ei pidä ymmärtää väärin, rakastan yliopistoja, huonoa ryhtiä, omille jutuilleen naureskelevia hassahtaneita tiedemiehiä ja luentosaleissa pesivää puhevikaisen tiedon määrää. (Miksi yliopistomaailmassa on muuten niin paljon puhevikoja ja puhemaneerisia ihmisiä? Huomattavasti enemmän kuin millään muulla elämän saralla.) Mutta jos yliopistoa verrataan tiedon kanavana tai pohditaan kuinka käyttäjäystävällinen yliopisto on noin niin kuin käyttöliittymänä, niin kyllä paskan PC:nkin avaaminen, nettiin yhdistäminen ja googleen haun laittaminen tuottaa tuloksen nanosekunnissa jos sitä vertaa tiedon ulossaamiseen yliopistolta.
Nyt, kun Suomessa surutta murretaan humanistista yliopistokoulutusta ja muokataan siitä kirjekurssimuotoinen kirjatentti-kokonaisuus, olisi tärkeää korostaa niitä toiminnan muotoja (praktikumeja, seminaareja), joilla opitaan argumentointia ja tiedon sanallista käsittelemistä. Sitä ei parhainkaan google tai kirjekurssi pysty opettamaan. Mutta jos tulevaisuuden yliopisto on pelkkää jonottamista ja katovittunetistä-asenteista opiskelijapalvelua jään mieluummin googlettelemaan.
Huh, pieni yliopistobyrokratian viha tuli oksennettua ulos siinä.
Mutta palatakseni googeliloimiseen niin löysin hirmuisen guugeliloimisen jälkeen osoitteen, joka osoittautui likaiseksi käytäväksi, jonka päässä oli kapeat portaat, jotka johtivat toiseen kerrokseen, ja kun oven avasi, sen takana oli kirkkaasti valaistu urheiluravinnekauppa marmorilattioineen. Ostin haluamani palautumisjuoman. Kotiin tultuani katsoin tuoteselostetta. Aivan tavalliset maitoheraproteiinit ja muut, mutta yllärinä jokin omituinen mTOR aktivaattori.
Mene ja sano.
Jos minulle yllättäen kasvaa tissi kyynärtaipeeseen niin syytän mTOR aktivaattoria. Luulen kuitenkin, että se on vain jotain kuivapakastettua ydinjätettä ja vaikutukset näkyvät vasta kymmenien vuosien kuluttua. Ja siihen mennessä olen kuitenkin vahingossa tukehtunut kotonani popkorniin.
Tänään lähdin toiverikkaana kohti yliopistoa. Päätin käyttää metron sijasta bussia. Astuin bussiin, joka nousikin serpentiinitietä keskustan yläpuolelle, tyhjeni ihmisistä ja saapui varikolleen. Siitä alkoi kolme tuntia kestänyt vaellukseni keskipäivän auringon alla kohti yliopistoa. Välillä pysähdyin kahville ja leivälle. Kolmen bussivaihdon ja melkoisen kävelyn jälkeen olin lopulta yliopistolla.
Pohtiessani: "Kuinka vitussa näin nyt pääsi käymään?"päädyin analyysissäni siihen lopputulokseen, että jos bussin pysäkkiluettelossa ei ole yliopiston pysäkin nimeä, niin se ei ehkä mene sinne.
Heureka!
Kyllä blondikin joskus jyvän löytää.
Tämän opettavaisen kokemusen siivittämänä kävin todella mielenkiintoisella luennolla kiinalaisesta nykytaiteesta. Mutta siitä myöhemmin.
Olen päätynyt siihen, että opiskelen paikallista kieltä virallisen kiinan sijaan. Haluan osata tingata torilla.
Olen ollut hirveän aktiivinen ja suorittanut viimeisen viikon aikana hirvittävän määrän yliopistobyrokratiaa.
Näin kolmen maan yliopistobyrokratian läpikäyneenä on pakko sanoa, että mikä vittu yliopistoilla on? Niiden organisaatioissa on jotain pahasti pilalla. Konnotaatiot Kafkan Linnaan ovat pelottavan realistiset.
Miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään? Miksi tämä paperi, miksi nämä allekirjoitukset? Miksi odottaminen, jonoissa seisominen ja ennen kaikkea miksi aivan järjettömät hatusta temmatut AUKI 13.34-14.03, mutta vain lunaarisen kuunkierron kasvavavina parittomina keskiviikkoina -aukiolo/vastaanottoajat? Ja ennen kaikkea, miksi kaikesta tästä puhutaan, niin kuin sen pitäisi olla juuri näin? Aivan kuin helvetin portit aukeaisivat, jos tämän kaiken järjettömyyden vain jättäisi tekemättä.
Ei pidä ymmärtää väärin, rakastan yliopistoja, huonoa ryhtiä, omille jutuilleen naureskelevia hassahtaneita tiedemiehiä ja luentosaleissa pesivää puhevikaisen tiedon määrää. (Miksi yliopistomaailmassa on muuten niin paljon puhevikoja ja puhemaneerisia ihmisiä? Huomattavasti enemmän kuin millään muulla elämän saralla.) Mutta jos yliopistoa verrataan tiedon kanavana tai pohditaan kuinka käyttäjäystävällinen yliopisto on noin niin kuin käyttöliittymänä, niin kyllä paskan PC:nkin avaaminen, nettiin yhdistäminen ja googleen haun laittaminen tuottaa tuloksen nanosekunnissa jos sitä vertaa tiedon ulossaamiseen yliopistolta.
Nyt, kun Suomessa surutta murretaan humanistista yliopistokoulutusta ja muokataan siitä kirjekurssimuotoinen kirjatentti-kokonaisuus, olisi tärkeää korostaa niitä toiminnan muotoja (praktikumeja, seminaareja), joilla opitaan argumentointia ja tiedon sanallista käsittelemistä. Sitä ei parhainkaan google tai kirjekurssi pysty opettamaan. Mutta jos tulevaisuuden yliopisto on pelkkää jonottamista ja katovittunetistä-asenteista opiskelijapalvelua jään mieluummin googlettelemaan.
Huh, pieni yliopistobyrokratian viha tuli oksennettua ulos siinä.
Mutta palatakseni googeliloimiseen niin löysin hirmuisen guugeliloimisen jälkeen osoitteen, joka osoittautui likaiseksi käytäväksi, jonka päässä oli kapeat portaat, jotka johtivat toiseen kerrokseen, ja kun oven avasi, sen takana oli kirkkaasti valaistu urheiluravinnekauppa marmorilattioineen. Ostin haluamani palautumisjuoman. Kotiin tultuani katsoin tuoteselostetta. Aivan tavalliset maitoheraproteiinit ja muut, mutta yllärinä jokin omituinen mTOR aktivaattori.
Mene ja sano.
Jos minulle yllättäen kasvaa tissi kyynärtaipeeseen niin syytän mTOR aktivaattoria. Luulen kuitenkin, että se on vain jotain kuivapakastettua ydinjätettä ja vaikutukset näkyvät vasta kymmenien vuosien kuluttua. Ja siihen mennessä olen kuitenkin vahingossa tukehtunut kotonani popkorniin.
Tänään lähdin toiverikkaana kohti yliopistoa. Päätin käyttää metron sijasta bussia. Astuin bussiin, joka nousikin serpentiinitietä keskustan yläpuolelle, tyhjeni ihmisistä ja saapui varikolleen. Siitä alkoi kolme tuntia kestänyt vaellukseni keskipäivän auringon alla kohti yliopistoa. Välillä pysähdyin kahville ja leivälle. Kolmen bussivaihdon ja melkoisen kävelyn jälkeen olin lopulta yliopistolla.
Pohtiessani: "Kuinka vitussa näin nyt pääsi käymään?"päädyin analyysissäni siihen lopputulokseen, että jos bussin pysäkkiluettelossa ei ole yliopiston pysäkin nimeä, niin se ei ehkä mene sinne.
Heureka!
Kyllä blondikin joskus jyvän löytää.
Tämän opettavaisen kokemusen siivittämänä kävin todella mielenkiintoisella luennolla kiinalaisesta nykytaiteesta. Mutta siitä myöhemmin.
Tässä kuva merenrannalta keräämistäni simpukoista.
Kuivatin heidät Homme Arena+:ni päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti