lauantai 19. tammikuuta 2013

Lööbailuuuu


Kävin tänään katsomassa asuntoa johon toivon mukaan huomenna muutan. Asunto sijaitsee pääsaarella, mutta kauempana keskustasta meren äärellä. Rakastuin alueeseen heti, kun nousin metrosta. Ilma oli puhdasta ja metron vieressä oli suuri vihannestorialue.

Arvon edelleen aloittaisinko kantonin vai mandariinin opiskelun. Tällä hetkellä ainoa syyni aloittaa kiinan opiskelut on, että voin torilla ostaa kilon tomaatteja. Siihen käyttäisin kantonia. Mutta jos joskus haluan käyttää kiinaa johonkin muuhun niin sitten olisi järkevää aloittaa mandariini. Kantonissa on yhdeksän toonia ja mandariinissa neljä.
Toisaalta, ketä kiinnostaa helppous tai järkevyys? Siis kanton, ehkä.

Olen edelleen puolikuntoinen ja niistän koko ajan. Enkä ole ollenkaan varma saako julkisilla paikoilla niistää sillä pohjoisemmassa ja Koreassa pidetään esim. ruokapöydässä niistämistä vähän samana kuin meillä ruokapöydässä pieraisemista. Että piereskelenkö menemään metroissa? Mene ja sano.

Kävin kuitenkin taidemuseossa nenäpiereskelemässä läpi Warholin retrospektiivin. Lähdin liikkeelle tietenkin haukotuksen elein: ollaanhan nää tän tyypin näyttelyt nähty, mutta näyttely olikin melko hyvä. Uusia hienoja asioita.
Esimerkiksi nautin lapsen lailla Warholin silver flotationsin replikasta.

Kiinalaisen taiteen perusnäyttelyssä opin, että tuli silkkivaatteissa ja posliinissa symboloi eettistä ylemmyyttä ja oikeamielisyyttä. Ja keisarin puvussa oli oikealla olkapäällä kolmijalkainen lintu sekä aurinko ja vasemmalla jadejänis ja kuu.

Nyt aikaisin sänkyyn ja huomenna ole paha nuha painunut vittuun.

Niisk,
Antti

3 kommenttia:

  1. Ja siis se, että jos tästä päivästä jotain negatiivista nuhan lisäksi on kaivettava, niin tarkistaessani tulevan kotini lähellä olevaa kahta pesulaa ja kysellessäni hintoja, ei kummassakaan tullut Daniel Day-Lewis ottamaan minulta suihin. Kummassakaan! Että on se kyllä ihan perseestä. Eikö My Beautiful Laundrette tapahdukaan joka pesulassa? Karvasta.

    VastaaPoista
  2. Se on vain briteissä. Mä tiedän, olihan se mun prosemman aiheena. Maria S. opponoi. Tirsk!

    VastaaPoista
  3. Oliko! Mahtavaa. Mikä sulla oli? Homot kiinnosti. No, mä en sit ottanu sitä kämppää, kun ei Day-Lewis ottanu vastaan. Siinäs oppivat.

    VastaaPoista