Honkkarissa ihan muina hemmoina

Ensimmäisenä iltana kävelin jetlagista horteessa johonkin sivukadun ruokapaikkaan. Tilasin omasta mielestäni kuuman kanakeiton. Sainkin kylmän vermicellisalaatin, jossa oli kanaleikettä. Salaatinkastike oli järjettömän hyvää, jotain läpinäkyvää litkua. Söin kaiken tietoisena siitä, että a-hepatiitti ja diarrhea-cha-cha-caa vaanii tuoreissa asioissa. Olin vain liian väsynyt ja nälkäinen välittämään. Poistuessani huomasin, että kyseessä oli vietnamilainen. Ja sanomattakin on selvää, että mitään vatsaoireita ei tullut. Vihaan sitä opettavaisen tietoista asennetta, jolla Suomessa suhtaudutaan ulkomailla syömiseen: "Sellaista siellä on ja sitten saa sen ja sen." Eikä saa. Aion mennä ko. paikkaan vielä uudelleen. Kyllä hyvä hyvää on.

Yliopistoalue on käsittämätön vuorenrinteeseen rakennettu kompleksi. Eri talojen välillä liikkuu hissejä. Absurdi kokonaisuus kaupungin yläpuolella.

Yliopistolla oli vaihto-opiskelijoiden tapaaminen, jossa yrittivät jotain tutustumisleikkiä. Onneksi istuin takaosassa. Matalajuoksulla pakoon. Mieluummin ammun aivoni pihalle kuin osallistun mihinkään tutustumisleikkeihin.

Konsulaatin edustaja kävi tervehtimässä meitä kuutta Hongkongin yliopistossa opiskelevaa suomalaista. Konsuli oli tyypillinen Suomen ulkoministerin edustaja: rasistinen ja kulttuurillisesti yleistävä. Kaikissa maissa, joissa olen Suomen ulkoministeriön työntekijöihin törmännyt, he ovat aina osoittautuneet varauksettoman ksenofobisiksi.

Kysymykseeni: "Onko jotain kulttuurisia erikoisuuksia, joita tulisi ottaa huomioon", hän vastasi: "Ei ole. Ihan länsimaisena vaan." Hän on asunut tässä maassa vuosia eikä ole esimerkiksi huomannut, että kaupassa raha ojennetaan kahdella kädellä, ei yhdellä. Ja torilla sormieleet "yksi" ja "kaksi" tehdään sormet alaspäin ei ylöspäin niin kuin meillä. Ja näitä on varmasti vaikka kuinka. Konsuli kertoi myös matkustavansa aina taksilla töihinsä. Ja vähätteli ulkomailla suoritettavien opintojen merkitystä.

Jos minusta joskus tulee poliitikko, lakkautan ulkoministeriön. Maailmasta tulisi heti parempi paikka.

Asunnot ovat täällä pieniä kuuden neliön koppeja. Minulla ei yleensä ole taipumusta klaustrofobiaan, mutta muutamaa katsomaani asuntoa voisi parhaiten kuvata juuri sanalla klaustrofobinen. 

Näin naisen, jolla oli päällään neonkeltainen napaan asti ulottuva turkki. Ehkä jänistä.

Se jäi mieleen.

Tao tao,

Antti